Miksi lähden?

Kuten jo tiedättekin, lopetan au pair -touhuni joulukuun puolivälissä ja lähden pysyvästi Suomeen. Suunnitellut kymmenen ja puoli kuukautta Ruotsissa vaihtuvatkin neljään kuukauteen. Tuntuu, että kaikki jää kesken, mutta nyt on vain lähdettävä. Tukholmassa olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Mutta olen iloinen siitä, että olen näinkin pitkään saanut nauttia tästä maasta, kaupungista, kielestä ja kulttuurista. Onhan neljä kuukauttakin jo aika pitkä aika, kolmasosa vuodesta! Haluan nyt vähän tarkemmin kertoa syitä sille, miksi lähden täältä.

 

Hostperhe

 

Työt tässä perheessä ovat sujuneet tosi hyvin, ja lasten kanssa on ollut kiva viettää aikaa. Ongelmana on se, että mulla ja perheellä on hyvin erilaiset näkemykset au pairin roolista. Koska au pair myös asuu perheen kotona, pitäisi hänet huomioida myös varsinaisen työajan ulkopuolella.

 

Olen kuulemani ja lukemani perusteella huomannut, että on olemassa kaksi ääripäätä; joko au pair on kuin perheenjäsen tai sitten vain ja ainoastaan työntekijä. Monet au pairit sijoittuvat myös jonnekin noiden kahden välimaastoon. Mun rooli tämän perheen luona on olla työntekijä, eikä todellakaan mitään muuta. Tämä kävi suoraan ilmi keskustelusta hostvanhempieni kanssa. Palkkaamalla au pairin he haluavat ”ostaa” itselleen aikaa olla enemmän perheensä kanssa. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että kun vanhemmat tulevat töistä kotiin, alkaa perheen oma aika, jolloin au pairin on syytä pysytellä poissa näkyvistä. Sama koskee viikonloppuja.

 

Tuli vähän leikittyä pitkän valotusajan kanssa :D

Au pairin etuihin kuuluu täysihoito, eli perhe maksaa mm. ruuat (ei tietenkään jos itse menen ulos syömään). Mulle ei kuitenkaan viikonloppuisin kukaan ilmoita, koska ruoka on valmista tai onko perhe edes aikeissa syödä kotona. Välillä käy niin, että vaikka perhe tietää mun olevan kotona, he eivät pyydä mua syömään vaan syövät keskenään. Mulle ei myöskään yleensä jätetä ruokaa jääkaappiin. Jos tänne tulee vieraita, niin mulla ei ole asiaa osallistua illalliselle. Saan toki ruokaa, mutta mulle ei kateta paikkaa ruokapöydässä. Tämän takia syön melkein joka viikonloppu jossain ulkona kavereiden kanssa tai sitten teen etukäteen itselleni ruokaa pakastimeen. Olisi se nyt kiva, että joku vaikka joskus sanoisi, että ”Hei, me syödään tänään kuudelta, tuletko silloin?” tai jotain vastaavaa. Mutta ei.

 

Näiden asioiden takia en tunne oloani yhtään kotoisaksi tässä talossa. Ei näitä kiinnosta yhtään tutustua muhun paremmin tai tietää, miten mulla menee. Kyllä me joskus ruokapöydässä vaihdetaan pari sanaa tai joku kysyy multa jotain, mutta siinä se. Lähinnä puhutaan työasioista.

Mä toivoin löytäväni perheen, jonka kanssa voisin välillä viettää aikaa myös vapaa-ajalla, jutella niitä näitä ja ennen kaikkea tuntea oloni kotoisaksi asuessani heidän kanssaan. Mutta toiveeni ei toteutunut sinnepäinkään. Nyt perheen ollessa kotona oleskelen itse vain omassa huoneessani enkä mene yläkertaan, ellen hae jotain syötävää. Täytyy sanoa, että pidemmän päälle tämä tuntuu tosi pitkästyttävältä ja yksinäiseltä. Yritän nyt parhaani mukaan keksiä paljon tekemistä vapaa-ajalle, etten joutuisi vaan nyhjöttämään omassa huoneessa.

Mielestäni tämän perheen täytyisi miettiä uudelleen, onko au pair juuri se, mitä he tarvitsevat. Olen sitä mieltä, että näille sopisi paljon paremmin nanny tai muu vastaava lasten- ja kodinhoitaja, joka ei asu tässä samassa talossa. Mullekin olisi ihan okei käydä täällä vain töissä, mutta ei asua saman katon alla.

 

Pääsykokeet

 

Ensi kevään pääsykokeet ovat syynä siihen, miksi en vaihda hostperhettä ja jää Tukholmaan, vaan tulen Suomeen. Tukholmassa pidempään oleminen houkuttaisi paljon, mutta olen todennut, että vaikea täällä on keskittyä lukemiseen. Työajat vaihtelevat päivästä toiseen ja au pairina elät toisen perheen ehdoilla. Suomessa mulla on kunnolla aikaa panostaa lukemiseen, ja vielä sen lisäksi aikaa urheilla, nähdä kavereita ja viettää vapaa-aikaa.

 

Kun kerroin päätöksestäni hostäidille, hän järkyttyi. Hän ei ymmärrä asiaa mun näkökulmastani ollenkaan, vaan pitää mua tosi itsekkäänä ja epäkypsänä. Ei kuulemma työelämässäkään voi tehdä näin. Kyllähän jokaisesta työpaikasta voi irtisanoutua, jos ei tunnu hyvältä. Ja mun työsopimuksessa vielä lukee, että saan lopettaa koska vain eikä mun tarvitse edes kertoa siihen syytä.

 

Nyt mun pitäisi vielä kolme ja puoli viikkoa asua tässä talossa tän perheen kanssa. Tekisi mieli vaan pakata laukut ja lähteä saman tien, mutta lupasin olla jouluun saakka. Yritän vielä tämän ajan nauttia Tukholmasta ja nähdä paljon kavereita. Joulu tulee onneksi pian.