Förra helgen

Mulle on koulussa opetettu, että viikonloppu on ruotsiksi ett veckoslut, mutta Ruotsissahan ihmiset eivät tuota sanaa ymmärrä. Täällä viikonlopusta puhutaan sanalla en helg. Kerronpa nyt vähän siitä, mitä kaikkea puuhailin viime viikonloppuna.

 

Lauantaina nukuin pitkään, vietin rauhallista vapaapäivää ja kävin kääntymässä läheisessä kauppakeskuksessa. Olin menossa ostoksille bussilla, mutta unohdin kaiken tohinan keskellä huomioida, kumpaan suuntaan bussi ajaa (molempia reittejä pääsee). Odotin autoa tietysti väärällä puolella tietä ja siitä se sitten hienosti ajoi mun ohitse. Eikä ollut muuten eka kerta, kun näin tapahtuu :D Hain sitten kotoa polkupyörän ja pyöräilin kaupoille.

Illalla oli tiedossa ”hattubileet”, ja menimme kaveriporukalla yhden luokse valmistautumaan iltaan. Kyseessä oli jonkun lentopalloseuran järjestämät bileet, joissa kaikilla osallistujilla piti olla jonkinlainen hattu päässä. Tätä varten olin perjantaina ostanut naamiaisasukaupasta itselleni mahdollisimman halvan, mustan muovihatun (jota en muuten takuulla raahaa täältä Suomeen). Bileet pidettiin erään urheilukorkeakoulun tiloissa lähellä Tukholman olympiastadionia.

Viivyimme bileissä muutamia tunteja, minkä jälkeen tulimme illan viimeisellä junalla kotiin. Oli kivaa viettää aikaa kavereiden kanssa ja päästä myös puhumaan ruotsia suunnilleen omanikäisten randomien ruotsalaisten kanssa. Mulla ainakin oli tosi kivaa.

Sunnuntaina lähdimme kahden suomikaverin kanssa oikein pitkälle kävelylenkille Tukholman keskustaan. Tuli taas kerran huomattua, että kävelemällä näkee paljon enemmän kaupunkia kuin vain metrolla maan alla kulkiessa. Kävelimme Central Stationilta vanhan kaupungin läpi Södermalmille ja teimme siellä vähän pidemmän lenkin. Kamera oli tietenkin mukana, ja kuvia tuli räpsittyä aika paljon. Kolmen aikaan aurinko alkoi laskea ja näimme vielä, miten kauniit jouluvalot valaisivat kaupunkia.

Miksi lähden?

Kuten jo tiedättekin, lopetan au pair -touhuni joulukuun puolivälissä ja lähden pysyvästi Suomeen. Suunnitellut kymmenen ja puoli kuukautta Ruotsissa vaihtuvatkin neljään kuukauteen. Tuntuu, että kaikki jää kesken, mutta nyt on vain lähdettävä. Tukholmassa olisi vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Mutta olen iloinen siitä, että olen näinkin pitkään saanut nauttia tästä maasta, kaupungista, kielestä ja kulttuurista. Onhan neljä kuukauttakin jo aika pitkä aika, kolmasosa vuodesta! Haluan nyt vähän tarkemmin kertoa syitä sille, miksi lähden täältä.

 

Hostperhe

 

Työt tässä perheessä ovat sujuneet tosi hyvin, ja lasten kanssa on ollut kiva viettää aikaa. Ongelmana on se, että mulla ja perheellä on hyvin erilaiset näkemykset au pairin roolista. Koska au pair myös asuu perheen kotona, pitäisi hänet huomioida myös varsinaisen työajan ulkopuolella.

 

Olen kuulemani ja lukemani perusteella huomannut, että on olemassa kaksi ääripäätä; joko au pair on kuin perheenjäsen tai sitten vain ja ainoastaan työntekijä. Monet au pairit sijoittuvat myös jonnekin noiden kahden välimaastoon. Mun rooli tämän perheen luona on olla työntekijä, eikä todellakaan mitään muuta. Tämä kävi suoraan ilmi keskustelusta hostvanhempieni kanssa. Palkkaamalla au pairin he haluavat ”ostaa” itselleen aikaa olla enemmän perheensä kanssa. Käytännössä tämä tapahtuu niin, että kun vanhemmat tulevat töistä kotiin, alkaa perheen oma aika, jolloin au pairin on syytä pysytellä poissa näkyvistä. Sama koskee viikonloppuja.

 

Tuli vähän leikittyä pitkän valotusajan kanssa :D

Au pairin etuihin kuuluu täysihoito, eli perhe maksaa mm. ruuat (ei tietenkään jos itse menen ulos syömään). Mulle ei kuitenkaan viikonloppuisin kukaan ilmoita, koska ruoka on valmista tai onko perhe edes aikeissa syödä kotona. Välillä käy niin, että vaikka perhe tietää mun olevan kotona, he eivät pyydä mua syömään vaan syövät keskenään. Mulle ei myöskään yleensä jätetä ruokaa jääkaappiin. Jos tänne tulee vieraita, niin mulla ei ole asiaa osallistua illalliselle. Saan toki ruokaa, mutta mulle ei kateta paikkaa ruokapöydässä. Tämän takia syön melkein joka viikonloppu jossain ulkona kavereiden kanssa tai sitten teen etukäteen itselleni ruokaa pakastimeen. Olisi se nyt kiva, että joku vaikka joskus sanoisi, että ”Hei, me syödään tänään kuudelta, tuletko silloin?” tai jotain vastaavaa. Mutta ei.

 

Näiden asioiden takia en tunne oloani yhtään kotoisaksi tässä talossa. Ei näitä kiinnosta yhtään tutustua muhun paremmin tai tietää, miten mulla menee. Kyllä me joskus ruokapöydässä vaihdetaan pari sanaa tai joku kysyy multa jotain, mutta siinä se. Lähinnä puhutaan työasioista.

Mä toivoin löytäväni perheen, jonka kanssa voisin välillä viettää aikaa myös vapaa-ajalla, jutella niitä näitä ja ennen kaikkea tuntea oloni kotoisaksi asuessani heidän kanssaan. Mutta toiveeni ei toteutunut sinnepäinkään. Nyt perheen ollessa kotona oleskelen itse vain omassa huoneessani enkä mene yläkertaan, ellen hae jotain syötävää. Täytyy sanoa, että pidemmän päälle tämä tuntuu tosi pitkästyttävältä ja yksinäiseltä. Yritän nyt parhaani mukaan keksiä paljon tekemistä vapaa-ajalle, etten joutuisi vaan nyhjöttämään omassa huoneessa.

Mielestäni tämän perheen täytyisi miettiä uudelleen, onko au pair juuri se, mitä he tarvitsevat. Olen sitä mieltä, että näille sopisi paljon paremmin nanny tai muu vastaava lasten- ja kodinhoitaja, joka ei asu tässä samassa talossa. Mullekin olisi ihan okei käydä täällä vain töissä, mutta ei asua saman katon alla.

 

Pääsykokeet

 

Ensi kevään pääsykokeet ovat syynä siihen, miksi en vaihda hostperhettä ja jää Tukholmaan, vaan tulen Suomeen. Tukholmassa pidempään oleminen houkuttaisi paljon, mutta olen todennut, että vaikea täällä on keskittyä lukemiseen. Työajat vaihtelevat päivästä toiseen ja au pairina elät toisen perheen ehdoilla. Suomessa mulla on kunnolla aikaa panostaa lukemiseen, ja vielä sen lisäksi aikaa urheilla, nähdä kavereita ja viettää vapaa-aikaa.

 

Kun kerroin päätöksestäni hostäidille, hän järkyttyi. Hän ei ymmärrä asiaa mun näkökulmastani ollenkaan, vaan pitää mua tosi itsekkäänä ja epäkypsänä. Ei kuulemma työelämässäkään voi tehdä näin. Kyllähän jokaisesta työpaikasta voi irtisanoutua, jos ei tunnu hyvältä. Ja mun työsopimuksessa vielä lukee, että saan lopettaa koska vain eikä mun tarvitse edes kertoa siihen syytä.

 

Nyt mun pitäisi vielä kolme ja puoli viikkoa asua tässä talossa tän perheen kanssa. Tekisi mieli vaan pakata laukut ja lähteä saman tien, mutta lupasin olla jouluun saakka. Yritän vielä tämän ajan nauttia Tukholmasta ja nähdä paljon kavereita. Joulu tulee onneksi pian.

 

Muutos suunnitelmiin

Viime viikonlopun vietin perheeni kanssa aivan Tukholman keskustassa. Nautimme hyvästä ruuasta, shoppailimme ja kiertelimme kaupunkia. Kävimmepä myös Kaknästornet:illa ihailemassa kauniita maisemia. Sain yöpyä hotellissa, saunoa, nukkua pehmeissä lakanoissa ja nauttia herkullisesta hotelliaamiaisesta. Gamla Stanissa oli jo muutamia jouluvaloja, ja Kungsträdgårdeniin oli tehty ulkojää, jolla monet tukholmalaiset perheineen luistelivat musiikin tahdissa. Enää puuttui pieni lumisade, jotta tunnelma olisi ollut täydellinen.

 

Pahoittelut kännykkäkameralaadusta...

Tiistaina toinen tytöistä täytti yhdeksän vuotta, ja sitä sitten tietysti juhlittiin. Ostin hänelle lahjaksi päiväkirjan, kun vanha oli rikki, mutta kuinkas kävikään; paketista puuttui lukon avain! Ilmeisesti avaimet olivat olleet erikseen kaupan kassalla ja myyjä oli vain unohtanut sen (lahja paketoitiin kaupassa). Oli vähän noloa todeta, että eihän sitä avainta näy missään. Kävin sitten myöhemmin hankkimassa tytölle myös avaimen.

 

Farmor tuli illalla kylään viettämään synttäreitä meidän kanssa. Synttärisankari sai päättää illan ruuan, ja päädyimme syömään sushia. Lapsille ja mummolle katettiin haarukat ja veitset, mutta me muut saimme vain syömäpuikot. Tämä oli mulle eka kerta, kun syön kunnolla sushia, ja eihän se puikoilla syöminenkään ihan ongelmitta sujunut… En kuitenkaan kehdannut hakea haarukkaa ja veistä :D Sivusilmällä yritin huomaamatta vilkuilla muilta, miten eri asioita piti syödä. Ja olihan ruoka hyvää.

 

Mulla ovat ajatukset ja tunteet heittäneet valtavaa vuoristorataa viime aikoina, ja vihdoin olen päätynyt ratkaisuun. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta päätös pitää. Alun perin mun oli tarkoitus vaihtaa hostperhettä, mutta päätinkin unohtaa koko jutun. Kun 19. joulukuuta tulen Suomeen, myös jään sinne. Sitten mulla on oikein kunnolla aikaa opiskella pääsykokeita varten, sillä täällä on vaikea keskittyä lukemiseen.

 

Kerroin perheelle suunnitelmistani, eivätkä he siitä iloisia olleet. Itsellänikin on vähän ristiriitaiset fiilikset asiasta: tuntuu sekä ihanan vapauttavalta, että tosi tyhmältä. Tosi sääli lähteä täältä, kun lasten kanssa menee niin hyvin, rakastan ruotsin kieltä ja mulla on täällä kavereita. Mutta toisaalta on älyttömän ihanaa päästä Suomeen, omaan kotiin ja näkemään perhettä, sukulaisia ja ystäviä useammin. En tiedä, olenko ihan täysi idiootti, kun lähden, mutta tällä hetkellä päätös tuntuu oikealta. Paras päätös pitkään aikaan.

 

 ”Making a big life change

is pretty scary.

 

But, know what’s even

scarier?

 

Regret.”

Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo

Mun joulunodotus on nyt ”virallisesti” lähtenyt käyntiin, sillä tällä viikolla olen askarrellut parikymmentä joulukorttia, syönyt Fazerin joulusuklaata (toin Suomesta) sekä kuunnellut joululauluja, joihin ei koskaan kyllästy. Hiljalleen kasvava joulufiilis tuo kummasti valoa näihin marraskuun pimeisiin ja sateisiin päiviin.

 

Kerroin jossain aiemmassa postauksessani, että käyn täällä ruotsin kielikurssia. Nyt voisin kertoa siitä hiukan lisää. Kyseessä on siis Medborgarskolanin järjestämä puhekurssi ”Svenska i vardags- och arbetslivet”. Enemmän kurssilla ollaan kyllä keskitytty tuohon työelämään. Tapaamisia on kerran viikossa 2,5 tuntia, yhteensä kahdeksan kertaa.

Mä olen meistä nuorin, ja kaikki muut osallistujat ovat mua vähintään 10 vuotta vanhempia. Porukkaa on on monesta maasta mm. Suomesta, Kiinasta, Amerikasta, Ranskasta, Afrikasta (en muista maata), Irakista ja Filippiineiltä. Olen tullut ihan hyvin juttuun muiden kanssa, vaikka meillä onkin aika paljon ikäeroa.

Onhan sitä tullut opittua uusia asioita, mutta välillä tuntuu, että jäämme jumiin yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa. Esimerkiksi viime kerralla puhuimme kaksi tuntia (!)  siitä, miten ruotsalainen CV pitäisi kirjoittaa. Siinä sitten syntyi pientä sanaharkkaa muutaman ihmisen välillä ja tunnelma oli vähän kireän oloinen. Mielestäni opettajan olisi pitänyt panna keskustelu poikki ja vaihtaa aihetta, mutta hän ei sitä tehnyt.

 

Ensi viikolla on viimeinen kurssikerta, mistä olen kyllä aika iloinen. Vaikka kurssilla on ollut ihan kiva käydä, niin onhan se vienyt paljon aikaa ja energiaa (matkoihin edestakaisin menee yhteensä 1h 40min).

 

Uuden hostperheen etsintä jatkuu edelleen, ja olenkin jo ollut yhteyksissä muutaman kiinnostavan perheen kanssa. Todennäköisesti tapaan ainakin yhden perhe-ehdokkaan ensi viikolla :)

 

 

Huomenna oma ihana perheeni matkustaa Suomesta tänne, ja saan viettää heidän kanssaan koko viikonlopun♥. Saa nähdä, mitä kaikkea keksimmekään kahden päivän aikana puuhailla…

 

 

Oikein ihanaa viikonloppua! :)

Ensilumi tuli ja suli

Tulin viikko sitten sunnuntai-iltana takaisin lomalta Tukholmaan. Matkustin päivälaivalla ja kyllä kävi aika pitkäksi, vaikka nukuinkin matkan ensimmäiset neljä tuntia. Mutta olipahan kerrankin kunnolla aikaa lukea pääsykokeisiin, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt! Oli ihan kiva palata takaisin Ruotsiin ja jo ennestään tuttuun huoneeseen. Tullessani hostperheeni ei ollut kotona, vaan he tulivat vasta myöhemmin pihaan valtavan muuttoauton kanssa. He olivat käyneet tyhjentämässä isoisän vanhaa taloa, ja tavaraa oli tosi paljon. Siinä meni sitten koko ilta kantaessa tavaroita autosta sisälle. Mun ilokseni muuttoauton perältä löytyi myös piano, joka nyt toistaiseksi vielä on epävireisenä autotallissa. Toivon, että pääsen pian taas soittelemaan.

Viime viikko oli kaikin puolin aika normaali työviikko. Vapaa-ajalla kävin salilla, laskin matikkaa ja näin kavereita. Torstaina täällä satoi ensilumi (!!!) ja tuli heti ihanan talvinen ja jouluinen olo. Vein aamulla lapset kouluun ja kävellessäni kotiin vietin pienen hauskan juttelutuokion erään tuntemattoman vanhan rouvan kanssa, joka myös ihaili lumen tuloa. :)

On muuten huippujuttu, että oon saanut täältä hyviä kavereita, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa. Lauantaina lähdimme porukalla jäähallille vapaavuoroon luistelemaan. Tulipas taas kotoisa olo, kun sai vetää luistimet jalkaan ja kirmata jäälle. Ja voi ei, miten iso ikävä mulla on ringetteä. Oli tosi kivaa olla luistelemassa ja aion jatkossa käydä siellä vähän useamminkin. Luistelun jälkeen käytiin vielä kaupungilla ja ruotsalaiseen tapaan ”fikalla”.

Kerronpa vielä tähän loppuun, että olen aikeissa etsiä itselleni uutta hostperhettä. Täällä työskentely sujuu hyvin, eikä lasten kanssa ole mitään ongelmaa, mutta vanhempien kanssa oleminen tökkii. Olen ollut täällä jo 2,5 kuukautta, ja vieläkin vanhempien seurassa olo on koko ajan jotenkin kiusallinen. Ja musta tuntuu, että tunne tosiaan on molemminpuolinen. Vaikea selittää, mutta en tunne oloani yhtään kotoisaksi täällä. Vapaa-ajallani olen kuin ilmaa tälle perheelle.

 

En nyt ala tässä tämän enempää kertomaan, mutta tämän perheen luona en halua seuraavaa seitsemää ja puolta kuukautta viettää. En myöskään halua vielä palata pysyvästi Suomeen, sillä Tukholma, ruotsin kieli ja uudet ystävät täällä ovat aivan ihania ♥. Toivon, että voin aloittaa työt uudessa, sopivammassa perheessä ensi tammikuusta lähtien.

Huuda, huuda ilosta

Syyslomani Suomessa piti alun perin kestää 4 päivää, mutta loma venyikin yllättäen koko viikon mittaiseksi. Hostperheeni oli koko ajan olettanut, että olen Suomessa koko viikon, mutta eivät he siitä mulle olleet maininneet ennen kuin vasta muutama päivä ennen loman alkua. Itse olin elänyt siinä käsityksessä, että saan viikonlopun lisäksi kaksi ylimääräistä vapaapäivää. Laivaliputkin oli jo varattu tiistai-illalle… Mutta kun se sitten oli mahdollista, niin totta kai vietin Suomessa koko viikon! Näin jälkeenpäin ajateltuna neljä päivää olisikin ollut ihan liian lyhyt aika.

 

Täytyy sanoa, etten ole eläessäni koskaan ollut niin onnellinen päästessäni kotiin, kuin viikko sitten lauantaina olin. Tutut maisemat, ihmiset, tavat ja koti, jossa voi olla kuin kotonaan. Perhe, Milli-kisu, kaverit ja ikioma huone ♥. Asiat, joita aiemmin pidin ehkä vähän itsestäänselvyyksinä, tuntuivat nyt aivan erityisen ihanilta. Kyllä sitä taas osaa arvostaa enemmän ihan tavallisia asioita.

Mun huone ♥

Oli mulla suakin ikävä ♥

Loman aikana tuli puuhattua monen moista. Viikonloppuna kävin äidin kanssa Osaava nainen – messuilla, josta tarttui mukaan sokerimassamuotteja ja joulukorttitarvikkeita. Haloo Helsinki soitti Logomossa, ja pääsin vihdoin kaverini kanssa näkemään bändin livenä. Oli ihan huikea konsertti, vaikken edes tuntenut kaikkia uusia kappaleita ennestään. Ennen konserttia kävimme kahvilla (lue:kakulla :D) ja join vuoden ensimmäisen glögimukillisen ♥.

Näin paljon kavereita, ja kävimme mm. syömässä, kahvilla sekä leffassa katsomassa Vadelmavenepakolaista. Elokuvan aihe jotenkin kolahti ja olihan koko leffa tosi hauska. Halloweenina oltiin kaveriporukalla yötä yhden kaverin luona, ja oli kyllä kivaa sielläkin :) Kävin myös moikkaamassa isovanhempia, totta kai. Oli ihanaa nähdä kaikkia tuttuja!

Viimeisenä lomapäivänä suuntasimme äidin kanssa jäähallille seuraamaan SM-sarjan ringettepeliä, jossa kohtasivat RNK ja Luvian Kiekko. Oli kiva päästä pitkästä aikaa seuraamaan ringetteä ja näkemään vanhoja joukkuelaisia. Ja tulihan siinä itsellekin vähän ikävä takaisin kentälle…

Kaiken touhun ja tohinan lisäksi ehdin myös olla ihan vaan rennosti kotona. Kylläpä sekin tuntui taas ihanalta.

Vietin ihan superihanan loman, joka osui juuri oikeaan aikaan. Tähän loppuun vielä vähän viikon takaisia pohdiskelujani…