perjantai 29. elokuuta 2014

Syyskelejä ja uusia tuttavuuksia

Tämä viikko Tukholmassa on ollut sään puolesta varsin vaihtelevaa; välillä sataa kaatamalla, välillä taas paistaa aurinko. Tänään sadekuuro iski juuri silloin, kun hain tyttöjä koulusta, ja saimmekin pyöräillä kaatosateessa kotiin ilman kunnollisia sadevaatteita. Pyöräilyn jälkeen joimme syksyn ensimmäiset kuumat kaakaot .
 
Tykkään kovasti hostperheestäni täällä. Heidän kanssaan kaikki on sujunut tosi hyvin. Tytöt ovat ihania ja vanhemmat mukavia. Oli aika kiva juttu, että perhe oli ostanut kaupasta ruisleipää nimenomaan mua varten, koska ”suomalaiset yleensä tykkäävät siitä” :) En siis ollut sanallakaan maininnut koko leivästä heille. Kotona Suomessa olen tottunut syömään iltapalaksi rahkaa ja ruuan kanssa aina jotain salaattia, ja kaipailinkin niitä täällä hiukan. Kysyin siis perheeltä, jos voisin ostaa vähän salaattiaineksia ja rahkaa, ja se sopi heille paremmin kuin hyvin. Olen tykästynyt keittiöstä löytyvään hyvään tehosekoittimeen, jolla olenkin tehnyt erilaisia herkullisia marja- ja hedelmäsmoothieita itselleni ja tytöille välipalaksi.
Näkymiä Katarinahisseniltä
Viime aikoina olen tavannut jonkin verran muita au paireja täältä Tukholmasta. Sunnuntaina lounastimme ja kävelimme erään mukavan suomalaistytön kanssa, joka kuitenkin valitettavasti lähtee kotiin jo tänä viikonloppuna. Maanantaina tapasin amerikkalaisen ja saksalaisen au pair -tytön, sekä eilen söin lounasta erään toisen saksalaisen tytön kanssa Slussenilla kauniissa näköalaravintolassa. On ollut mukavaa jutella toisten au pairien kanssa ja kuulla vähän heidänkin kokemuksiaan au pairina olemisesta sekä Tukholmasta. Tapaan näitä tyttöjä toivottavasti vielä myöhemminkin :)
 
Maisemia Slussenilta



Tänään oli siivouspäivä, eli mun piti siivota koko talo ihan itse. Siivouspäivä on täällä kahden viikon välein, joten ihan joka viikko ei tarvitse tällaista urakkaa onneksi tehdä. Imuroin, moppasin lattiat, pesin vessat sekä pyyhin pölyt. Koko touhu vei aikaa yhteensä 2 tuntia ja 50 minuuttia. Olihan siinä tekemistä, mutta olen sitä mieltä, että siivoaminen on ihan kivaa, kunhan vain asennoituu oikealla tavalla. Aloitin heti aamulla, joten päivälle jäi vielä vähän omaa aikaa ennen koulujen loppumista.
 
Tähän loppuun vielä muutama kuva tältä viikolta. Hyvää viikonloppua!
Punoimme tyttöjen kanssa rannekoruja!

Viimeisin, mutta ei vähäisin: löysin kaupasta parasta jätskiä ikinä! :P

tiistai 26. elokuuta 2014

Pari aika random tilannetta

Tähän puoleentoista viikkoon, jonka olen viettänyt täällä, on mahtunut muutama varsin hauska väärinkäsitys…
 
Ensimmäisenä päivänä, kun juuri olin tullut tänne, ja kaikki oli ihan uutta, tilasimme päivälliseksi pizzaa ja sushia (ei siis mikään ihan tavallinen päivällinen). Sain valita itse pizzani, ja päädyin tilaamaan katkarapu-herkkusienipizzan. Mutta kun avasin pizzalaatikon, sieltä paljastuikin katkarapu-simpukkapizza! Olin siis tilatessani kuvitellut, että sana en mussla tarkoittaa herkkusieniä, eikä simpukoita :D Tilanne oli varsin huvittava myös siksi, että en ikinä tilaisi itselleni simpukoita missään muodossa (paitsi tiedostamattani :D). En kehdannut sanoa asiasta hostperheelleni mitään, enkä voinut myöskään nyppiä simpukoita pois, koska itsepähän olin pizzani tilannut.. Söin pizzani ja loppujen lopuksi simpukat olivatkin paljon parempia, mitä olin kuvitellut. Onneksi.
 
Toinen hauska ja myös aika nolo väärinkäsitys sattui maanantaina. Löysin Tukholman au pairien facebook -sivuilta ilmoituksen, että maanantaina kello kuudelta olisi kaikille avoin tapaaminen eräässä kahvilassa. Tapahtumaa kuvailtiin seuraavasti:
 
Dags att tala svenska!
Time to practice some Swedish again.
 All levels are welcome, hence this is written in English.
 Well be speaking Swedish and helping each other out.
 This is completely informal and held at a regular café. Everyone is welcome.”
 
Ideana siis oli, että puhuisimme ja harjoittelisimme ruotsia yhdessä muiden kanssa. Sain sellaisen käsityksen, että paikalle olisi tulossa nimenomaan muita ulkomaalaisia sekä au paireja täältä Tukholman alueelta. Päätin osallistua tapahtumaan hankkiakseni uusia kavereita.
 
Menin kyseisen kahvilan alakertaan kello kuudelta, niin kuin oli sovittu, mutta siellä istui vain yksi poika. Kysyin häneltä, oliko hän tullut tapaamiseen, ja sain myöntävän vastauksen. Esittäydyimme ja aloimme siinä sitten juttelemaan (ruotsiksi tietenkin). Pian paikalle tuli myös neljä muuta ihmistä, ja kokoonnuimme yhden pyöreän pöydän ääreen. Ihmettelin hiukan sitä, että facebookin mukaan tapahtumaan oli osallistumassa 39 ihmistä, ja meitä oli paikalla vain kuusi. Juttelimme siinä sitten kaikenlaista, jokainen kertoi jotain itsestään ja kuluneesta päivästä tai menneestä viikonlopusta. Kaikki olivat tosi mukavia.
Vähitellen sain kuitenkin selville, että kaikki paitsi minä siinä pöydässä olivat täysin ruotsalaisia, eivätkä todellakaan mitään au paireja! Olin siis väärässä tapaamisessa ja olimme jutelleet siinä jo puoli tuntia! XD Keskustelumme aikana viereisiin pöytiin oli ilmestynyt muita ihmisiä, jotka todennäköisesti olivat niitä, joita mun piti tavata! Nämä ihmiset, joiden kanssa olin istunut, tapaavat muuten vain toisiaan aina maanantaisin kuudelta. Miten voi käydä näin, että saman kahvilan alakerrassa on täysin samaan aikaan kaksi ihan eri tapaamista, ja minähän päädyn juurin sinne väärään!?? :DD
Oli aika noloa tajuta koko asia, ja lähdinkin siitä sitten aika nopeasti pois pöydästä ja pois koko kahvilasta. En viitsinyt mennä sitten enää juttelemaan niiden kahvilassa olleiden muiden ihmisten kanssa, koska heillä näytti olevan jo jutut kesken. Lähdin sitten vain nolona etsimään lähintä metroasemaa, ostin vähän karkkia matkaevääksi ja matkustin takaisin hostperheen luo.
 
Ps. En voi lopettaa nauramista vieläkään! :DD

maanantai 25. elokuuta 2014

Kuulumisia

Eka viikko täällä Tukholmassa on sujunut kaikin puolin hyvin. Tietysti alussa oli vähän sähläystä ja oman paikan etsimistä, mutta nyt olen jo aika lailla sopeutunut elämään täällä. Enää ei tunnu yhtään oudolta asua vieraiden ihmisten kanssa samassa talossa, ja onhan tässä jo ehditty tutustuakin aika lailla. Alussa mietin esimerkiksi sitä, miten voin noin vain mennä hakemaan syötävää toisten jääkaapista, kun nälkä iskee (:D), mutta nyt sekin tuntuu jo ihan normaalilta.
 
Sain torstaina Tukholman joukkoliikennekortin, jonka kanssa voi matkustaa bussilla, junalla ja metrolla 30 päivän ajan niin paljon kuin haluan. Lähdinkin sitten heti perjantaina katselemaan hiukan Tukholman keskustaa. Nopein tapa matkustaa täältä talolta keskustaan on mennä junalla. Ensin pyöräilin noin viisi minuuttia lähimmälle juna-asemalle, ja sieltä junamatka keskustaan kesti 14 minuuttia. Koko matka talolta keskustaan kestää siis vain noin 20 minuuttia! Ensimmäisellä kerralla tietysti jännitti hiukan, löydänkö oikeaan junaan jne, mutta kaikki sujui hyvin. Uskon, että tulevien kuukausien aikana tulen matkustamaan kyseistä reittiä vielä monen monta kertaa.

Central Station




Perjantaina mulla oli vain kolme tuntia aikaa kierrellä keskustaa, ja päätin käyttää aikani tutustumalla Tukholman vanhaan kaupunkiin (Gamla Stan). Kuljin kartta kädessä pitkin poikin erilaisia kujia ja katuja, ja löysin vaikka mitä ihanaa! :) Kuvia vanhasta kaupungista saatte nähdä vähän myöhemmin…
Perjantai-iltana pääsin mukaan viettämään rapujuhlia perheen ja naapureiden kanssa. Täällä on perinteenä viettää joka syksy rapujuhlia kadulla yhdessä naapureiden kanssa. Aika kiva perinne, vai mitä? :) Kaikki raahasivat kotoaan pöydän ja tuolit kadulle, ja ne sitten yhdistettiin yhdeksi pitkäksi pöydäksi. Oli tosi mukavaa syödä hyvää ruokaa hyvässä seurassa ja tutustua samalla myös vähän naapureihin. Sain kuulla, että naapurissamme asuu myös yksi suomenruotsalainen perhe, mutta he eivät olleet päässeet tulemaan paikalle.

Kräftskiva = rapujuhlat

Lauantaina kävin aamutreeneissä, minkä jälkeen päätin pitää rauhallisen vapaapäivän (viikonloppuisin ei ole töitä!). Illalla teki kuitenkin mieli lähteä jonnekin, joten hyppäsin pyörän selkään ja lähdin etsimään erästä suurta ruokakauppaa. Matkan varrelta löysin ostoskeskuksen, josta en tiennyt aiemmin, ja päädyinkin sitten sinne kiertelemään. Tiedän nyt jo ainakin kolme ostoskeskusta, jotka ovat pyöräilymatkan päässä täältä! Niihin aion tutustua vielä tarkemmin jonakin päivänä. :)

Tukholman kaupungintalo!

Riddarhuset




torstai 21. elokuuta 2014

Täällä ollaan!

Saavuin maanantaiaamuna laivalla Tukholmaan, ja nyt olen ehtinyt asua täällä jo pari päivää. Talomme sijaitsee Pohjois-Tukholmassa Sollentunan alueella. Sijainti on hyvä, sillä läheltä löytyvät lasten koulu, bussipysäkki, rautatieasema, kuntosali, jäähalli sekä kauppoja. Ihan lähellä on myös merenlahti, jonka rantaa pitkin menee aivan ihania lenkkipolkuja! Talomme on muutenkin kiva ja viihtyisä. Oma huoneeni, kylppärini sekä talon pääsisäänkäynti ovat alakerrassa, ja muu perhe asuu yläkerrassa. On mukavaa saada olla välillä ihan rauhassa omassa huoneessa, kun muut puuhailevat yläkerrassa.

Mun huone! ♥


Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin, perheeseeni täällä kuuluu vanhemmat sekä 7- ja 8-vuotiaat tytöt. Kaikki ovat tosi mukavia ja ystävällisiä. Jo ensimmäisenä päivänä, juuri kun olin saapunut tänne, 7-vuotias otti mua kädestä kiinni koulun pihalla ja esitteli mulle koko koulun! :3 Puhun perheen kanssa ruotsia melkein koko ajan, mutta joissain tilanteissa puhumme myös englantia. Tytöt puhuvat tosi paljon ja hirveän nopeasti, ja multa saattaa välillä mennä puolet ohi koko jutusta. :D Mutta pientä kehitystä on jo kielen suhteen tapahtunut, sillä ruotsin kieli tuntuu nyt jo vähän luontevammalta kuin ensimmäisenä päivänä! Perheeni on muuten luvannut myös maksaa mulle jonkin lyhyen ruotsin kielikurssin täällä. Kyllä se tästä vielä lähtee!
Näiden muutaman päivän aikana en ole puuhaillut mitään kauhean erikoista. Aamulla olen saattanut tytöt kouluun ja tehnyt vähän kotitöitä. Päivisin olen lähtenyt pyöräilemään vähän sinne sun tänne katselemaan, mitä kaikkea täältä löytyy. Eilen otin myös kameran mukaan retkelle. Kävikin sitten niin, että kesken pyöräilyn alkoi sataa kovaa ja kastuin ihan läpimäräksi! En nähnyt huuruisten silmälasien kanssa juuri mitään, ja kaiken lisäksi olin vielä vähän eksyksissä. Pienen etsinnän jälkeen löysin kyllä sitten takaisin talolle. Onneksi kameralaukkuni on vedenkestävä, sillä muuten olisi käynyt hullusti!

Tiistaina yllätin tytöt tekemällä välipalaksi pannukakkua. Ja nimenomaan suomalaista pannukakkua, koska täällä pannukakut ovat pieniä ja pyöreitä (suomeksi lettuja), ei koko pellin kokoisia. Perheen aiemmatkin au pairit ovat kuulemma leiponeet sitä. Pannari maistui kaikille oikein hyvin!
finsk pannkaka!

Viime keväänä lopetin ringeten 11 vuoden harrastamisen jälkeen. Mutta kuinkas kävikään; nyt pelaan täällä ringetteä! Eihän siitä lajista voi noin vain luopua. Eilen illalla oli mun ja koko joukkueen ekat jäätreenit. Joukkueen nimi on Juniorlag ja seura on Sollentuna Hockey Club. Tällä hetkellä harjoittelemme kolme kertaa viikossa, mutta treenejä on tulossa lisää myöhemmin, kun toinen jäähalli avataan. Pääsin autokyydillä jäähallille, ja sain siellä iloisen vastaanoton. Eräs toinenkin suomalainen pelaaja on kuulemma pelannut tässä samassa joukkueessa muutama vuosi sitten.
Meitä oli vain 6 pelaajaa paikalla Juniorlagetista, joiden lisäksi jäällä oli samaan aikaan myös nuorempia. Ruotsissa ringettejoukkueiden taso on usein huonompi kuin suomessa, joten odotukseni tason suhteen eivät olleet kovin korkealla. Oli kiva huomata, että joukkueestamme löytyi taitavia pelaajia! J Teimme jäällä noin puoli tuntia kaikenlaisia teränkäyttöharjoituksia, minkä jälkeen pelailimme pienpeliä. En olisi uskonut, että se tuntuisi näin hyvältä pelata taas ringetteä! Neljän kuukauden tauon jälkeen tosin kyllä huomasi, ettei renkaat oikein tarttuneet mailaan… :D Viihdyin harkoissa tosi hyvin, ja odotankin jo innolla lauantain aamutreenejä! J
 
Tänään menen hakemaan itselleni bussikortin, ja huomenna pääsenkin sitten vihdoin käymään keskustassa! Ensi viikolla tapaan myös muutamia muita au paireja täältä Tukholmasta. Kiva saada uusia kavereita! J
Hej så länge!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Lähtövalmiina

Tänään on se päivä, jota olen jo kauan odottanut, lähtöpäivä. Fiilikset vaihtelevat innostuksen, jännityksen ja pienen haikeuden välillä. Tuntuu ihanalta lähteä kokeilemaan jotain ihan uutta, uuteen maahan ja uuteen perheeseen. Tuskin olisin jaksanutkaan asua enää tätä vuotta kotona... Kaipaan uusia käänteitä elämääni, ja niitä on nyt varmasti luvassa.
 
On vähän haikeaa jättää kaikki tutut asiat ja ihmiset tänne Suomeen ja lähteä yksin matkaan. Onneksi Ruotsi on ihan lähellä, joten sinne pääsee kotiväki ja kaverit moikkaamaan melko vaivattomasti.
Olen lähdössä vain naapurimaahan, en toiselle puolelle maapalloa.
 
Odotukseni tulevalta vuodelta ovat aika korkealla. Haluan itsenäistyä, oppia ruotsia, tutustua Tukholmaan sekä saada uusia kavereita. Aion muuten myös pelata ringetteä Ruotsissa! Kivaa, että on jo jotain suunnitelmia vapaa-ajalle :).
 
Sain aika hyvin pakattua laukkuihin kaiken tarpeellisen. Mukaani tulee kaksi isoa matkalaukkua sekä ringettekassi. Eniten päänvaivaa aiheutti vaatteiden pakkaaminen, mutta jos jotain puuttuu, niin Tukholmasta voi sitten käydä ostamassa. Joka tapauksessa ensi vuoden aikaa saattaa tulla shoppailtua jonkin verran ;). Tuliaisiksi isäntäperheelleni ostin tytöille Finlaysonin muumiaiheiset leivontaessut (he kun kuulemma tykkäävät leipoa!) sekä vanhemmille samaa kuosia olevat patalaput. Voi olla, että ostan laivalta heille vielä vähän suklaata. Lisäksi vien mukanani ruotsinkielisen Naantali -esitteen.

 
Tänä iltana nousen laivaan ja huomisaamuna olenkin jo perillä Tukholmassa. En matkusta yksin, vaan iskä tulee samaa matkaa työmatkalle Ruotsiin. Saan pakattua laukut iskän autoon, jolla pääsenkin isäntäperheen kotiovelle saakka. Hyvä niin, sillä enhän olisi mitenkään muuten saanut vietyä ringettekassia mukanani Ruotsiin.
 
Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Ruotsin puolelta :). Näkemiin Naantali, perhe, kaverit ja sukulaiset!
 
 

torstai 14. elokuuta 2014

Kolme päivää

Kolmen (!) päivän päästä elämäni muuttuu aika lailla, sillä lähden 11 kuukaudeksi Ruotsiin au pairiksi. Perustin blogin, jotta kaikki kiinnostuneet voisivat helposti lukea kuulumisiani ja nähdä kuviani matkan varrelta.
 
Palataanpa kuitenkin vielä hetkeksi siihen, kuka minä olen ja miten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Olen siis 19-vuotias suomalaistyttö ja viime kevään ylioppilas. Au pairiksi lähteminen ei ole ollut haaveenani kovin pitkään, sillä keksin koko idean vasta viime keväänä, kun eräs ystäväni suuntasi au pairiksi Englantiin. Ennen sitä en oikeastaan edes kunnolla tiennyt, mitä tarkoittaa au pair (:D) .
 
Otin selvää au pairina olosta, ja innostuin valtavasti. Tein profiilin aupair-world.net -sivustolle, ja siitä se sitten lähti. Lähettelin paljon hakemuksia eri perheille ja perheet lähettivät niitä myös minulle. Keskustelin kahden ruotsalaisperheen kanssa Skypessä, ja myöhemmin toinen perheistä ilmoittikin haluavansa minut heidän au pairikseen. Juttelin sähköpostitse perheen edellisen (suomalaisen) au pairin kanssa, ja hän vakuutti perheen olevan kaikin puolin mukava. Hyväksyin perheen tarjouksen ja tässä sitä nyt ollaan! :) Profiilin tekemisestä sopivan perheen löytymiseen kului aikaa vain noin 3-4 viikkoa.
 
Tuleva hostperheeni asuu Pohjois-Tukholmassa, noin 15 minuutin automatkan päässä keskustasta. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi 7- ja 8-vuotiaat tytöt. Perheellä on ollut minua ennen viisi suomalaista au pairia, joten lapset ovat ainakin tottuneita au pairin läsnäloon.
 
Miksi Ruotsiin?
 
Innostuin ruotsin kielestä ensimmäisen kerran yläasteen ruotsin tunneilla, ja siitä lähtien olen panostanut kielen opiskeluun. Vuosi sitten kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa pitkän ruotsin. Halusin lähteä au pairiksi juuri Ruotsiin, sillä haaveenani on oppia puhumaan sujuvaa ruotsia. Lisäksi Ruotsi on tosi lähellä, joten sieltä voi tulla joskus käymään kotona tai sinne voi tulla perhe tai kaverit viikonlopuksi kylään. Toiveenani oli löytää sopiva perhe nimenomaan Tukholmasta, sillä kaupunki kiehtoi ( ja kiehtoo edelleen!) minua. Onneksi toiveeni toteutui! :)
 
En malta odottaa tulevaa sunnuntai-iltaa, jolloin hyppään laivaan ja suuntaan kohti uusia seikkailuja! Ennen sitä on kuitenkin vielä paljon tehtävää; pakkaaminen on vielä ihan puolitiessään ja kavereitakin pitäisi vielä nähdä.


Tukholma ♥ (kuva weheartit:ista)
 
Let yourself move
to the next chapter in life
when the time comes.
Don't remain stuck on the same page.