torstai 11. joulukuuta 2014

Viimeinen viikko

Nyt on tasan viikko aikaa siihen, että ensiviikon torstai-iltana raahan täyteenpakatut laukkuni Viking Linen terminaaliin ja laiva lähtee kohti Suomea. Enää seitsemän päivää siihen, että mä en ole enää au pair.

Olen tosi innoissani siitä, että pääsen Suomeen. Kuka nyt ei haluaisi jouluksi kotiin? Tuntuu myös hyvältä, etten jatka työtäni au pairina enää joulun jälkeen. Kyllä jo neljässä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Tämä riittää mulle tällä kertaa. En mä olisi pystynyt jatkamaan tätä touhua näissä olosuhteissa vielä seuraavaa kuutta kuukautta.
 

Täytyy sanoa, että oli erittäin hyvä päätös lähteä elokuussa Ruotsiin aupparoimaan. Ilman sitä päätöstä olisi jäänyt moni hieno (ja myös vähemmän hieno) asia kokematta, ja olisin todennäköisesti vain kuollut tylsyyteen kotona. Mutta on myös itseni kannalta valtavan hyvä päätös lopettaa nämä hommat tähän ja tulla pysyvästi kotiin.
 

Tänään olen tuntenut olevani varsinainen perheenäiti, sillä lapset ovat olleet mun vastuullani aamuherätyksestä illan nukkumaanmenoon saakka. Välissä on tietenkin käyty koulussa, laitettu ruokaa, kuskattu lapsia tennikseen jne.
 
Kävin aamupäivällä tutustumassa Tukholman valokuvataiteen museoon, joka ei kyllä ihan vastannut odotuksiani. Museo oli aika pieni ja näyttelyitä oli vain muutama, itse olin odottanut jotain suurempaa ja vielä upeampaa. No, tulipahan sielläkin viimein käytyä.
 

Lasten kanssa on mennyt tosi hyvin koko päivän, mutta onhan se perheen pyörittäminen aikamoista tohinaa. Nostan kyllä hattua kaikille vanhemmille, jotka jaksavat pyörittää lapsiperheen arkea vuodesta toiseen. :D Opetin tänään nuorempaa tyttöä kutomaan (vanhempi osaa jo), ja päädyimmekin sitten kaikki kolme viettämään aikaa sohvalla puikot heiluen. Olin tosi tyytyväinen siihen, että tytöt innostuivat kutomaan, koska usein he vain haluaisivat katsoa ohjelmia iPadiltä. Illalla nukkumaan mennessä nuorempi tytöistä vielä totesi mulle: ”Henriikka, det var jätteroligt att sticka idag!” (="Oli tosi kivaa kutoa tänään!") Vitsit, miten hyvältä tuntui kuulla tuo kommentti :)
 

Huomenna on viikon viimeinen työpäivä, jonka jälkeen alkaa viimeinen vapaa viikonloppuni Tukholmassa. Suunnitelmissani on ainakin käydä Skansenin kehutuilla joulumarkkinoilla sekä nähdä kavereita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)